Yleisöristeilyt
RISTEILYMME JATKUVAT VIELÄ KAUDEN 2026!
Yleisöristeilyjä tehdään Reposaarelle KLO 12-18 ja Ulvilaan KLO 18.30-21.00 heinä- ja elokuussa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin ms Charlotalla. Lähtö ja paluu ovat Porin Etelärannassa.
Lisäksi teemme kahden tunnin yleisöristeilyjä juhannusaattona 19.6, jazzviikolla pe 17.7 ja la 18.7 sekä venetsialaisristeilyn la 29.8.
Yleisöristeilyillä ei ole ruokailua laivalla vaan syömässä voi käydä Reposaaren tasokkaissa ravintoloissa. Laiva pysähtyy Reposaarella sekä Merimestan että Reposaaren keskustan ravintoloiden läheisyyteen noin 1.5 tunnin ajan.
M/s Charlotalla on kahvio/baari A-oikeuksin.
Lippuja voitte ostaa verkkokaupastamme. Aikataulut julkaistaan viikolla 26. Tarvitsette pankkitunnukset ja saatte tulostettavan lipun sähköpostiinne. Voitte näyttää lippunne laivalle tullessanne myös puhelimestanne tai tabletistanne.
Hankkimalla lippusi ajoissa varmistat paikkasi risteilyllä.
Lippuja (jos on jäljellä) voi ostaa myös laivalta puoli tuntia ennen risteilyä.
Laivalla voitte maksaa käteisellä tai pankki/luottokorteilla.
Muutokset aikatauluihin ovat mahdollisia.
Lastenvaunut ja polkupyörät mahtuvat yleensä mukaan kuljetettaviksi.
Pienet ja kiltit sylikoirat ovat kytkettyinä sallittuja ulkotiloissa.
Pori – Reposaari – Pori, 6 tuntia, klo 12-18
Hinta: 36,00 €, lapset 6-15 v. – 12,00 € (alle 6 v. veloituksetta)
Pysähdys Reposaarella noin klo 14.10 – 15.40. Pysähdyspaikkoina Merimestan laituri ja Reposaaren keskustassa satamapuistossa. Paluu Porin Etelärantaan n. klo 18.05.
Vaikka olisi pilvistä ja sateista, niin todennäköisesti Reposaarella paistaa aurinko. Tämä ei ole vain markkinointia, vaan tosiasia. Aluksemme ulkotilat ovat suurelta osin katettuja ja sisätilat lämpimät sekä viihtyisät joten sadeilmakaan ei ole este viihtyvyydelle.
Hinta: 26,00€, lapset 6-15 v. 12,00€ (alle 6v. veloituksetta)
Yksisuuntainen matka (meno tai paluu)
Pori-Reposaari 31 €
Reposaari-Pori 25 €
Yksisuuntaisen matkan voi maksaa vain laivalle saavuttaessa.
Ilmoita laivalle saapuessasi, että haluat yksisuuntaisen matkan.
Lyhyet jokiristeilyt (, klikkaa yläpalkista ”Lipunmyynti”)
Lyhyitä jokiristeilyjä teemme eri tapahtumien yhteydessä, pääasiassa juhannuksena, jazzaikana ja Venetsialaisissa elokuun lopussa.
Juhannusaattoristeily 19.6 klo 19.00 – 21.00
Hinta 27€/aikuiset, lapset 6-15v 12€
Kahden tunnin pituinen risteily juhannusaaton rantaelämää katsellen.
Lähtöaika klo 19.00. Laivan ovet avataan klo 18.15.
Venetsialaisristeily 29.8 20.00 – 22.00
Hinta 27€/hlö
Kahden tunnin pituinen risteily Porin keskustan tuntumassa jokirantoja ihaillen
Lähtö klo 20.00
Laivan ovet avautuvat klo 19.15